lauantai 5. huhtikuuta 2014

Tuubikauluri isännälle


Speedy, aka. Vallu Hulkoinen mallina. Ette arvaa
miten sen sai pysymään paikallaan... ja silti tuli
kuvaan epätarkkuutta..
Päätin sitten eilen illalla aloittaa tekemään itselleni kaulaliinaa, kun sellaista asustetta tässä kylmässä keväässä on kaipailtu. Aluksi piti tehdä itse kehrätystä alpakasta, mutta jotenkin ei vaan sattunut mitään hyvää värikontrastia omaan silmään että ois kaulaliinan saanut aikaiseksi. Toista tuntia mietiskelin, että miten näissä nyt sais värit kohdalleen ja millä mallilla sitä edes tekisi. Lopulta kuitenkin pääsin yhteisymmärrykseen itseni kanssa.

Vallu hulkoinen passikuvassa. Näyttääpä vakavalta..
Mut kauluri näkyy tässä kohtalaisen hyvin :)
Malliksi päätyi sitten ihan perinteinen ainaoikein, jossa joka kuudes tai kahdeksas rivi on "pidennetyillä silmukoilla". Ja ei, en mie oikeesti tiedä millä nimellä niitä pitäs kutsua mut semmonen missä ensin tehdään joka silmukan jälkeen langankierto ja seuraavalla rivillä kaikki silmukat neulotaan oikein ja ne langankierrot tiputetaan puikolta. Kai se on pidennetty silmukka, tai siltä se ainakin näyttää.

No pikkuilliskäki halus kokeilla (Camo).. 

Niin ja tosiaa, langaksi valikoitui KVG Woolworksin 100% BFL-topsista kehrätty lanka, jota oli se 'bout 100g. 100g aiheutti ongelman kun tuon aika paksuksi vielä kehräsin, eli vähäinen määrä sitä oli. Ei siitä sitten kaulaliinaa tehty, joten neuloin vain tasossa pyöröpuikoilla ja ompelin päistä yhteen ==> tuubikauluri. Tuli näppärän kokoinen ja lämpöinen. Voi että, tykkään. Lämmin.

Ja kyllä, en yleensä tykkää pukea koiria tai katsoa kuvia missä koirat on puettu ihmisten vaatteisiin, mutta mallit oli vähissä ja omakuvan ottaminen peilin kautta lähimmässä vessassa ei oikein sovi tyyliin. Koirat on nyt puettu isännän kauluriin. Zoomatkaa kuvia niin näkee tuota kauluriakin vähän :)

Semmoista, mitäkähän sitä nyt tekis...

8 kommenttia:

  1. Siulla on kyl komeimmat mallit ku missään muussa käsityöblogissa :D En kestä <3 :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, kiitos. Pojille lähetetty erikoiskehut :)

      Poista
  2. No niin! Näppärästi tehty kauluri! Ja langasta oon vilpittomästi kade, on se vaan niin hyvän näköstä. Rapsuja pojille, hyvin toimivat malleina!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitsa. Hyvälämökauluri on, ja just sain tuhlattua taas lankaa josta en tienny että mitä siitä tekis :) Mutta on ainakin kauluri itse tehty alusta loppuun. Ja pojille tuli rapsut, lähettivät terveisiä lipasun muodossa...

      Poista
  3. Oi, ompas sulle sattunut komiat mallit! :) ...hieno on kaulurikin, mutta pojat nyt saatto hieman varastaa huomion :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No juu, toisaalta miun taidoilla voi olla parempi että edes mallit on hyvännäköiset :)

      Poista
    2. Höpöhöpö! Olet liian ''ankara'' itsellesi..

      Poista
    3. Voi se sitäkin olla :) Mutta pääasia että jälkeä syntyy!

      Poista