sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Omituinen etukappale, kynsikkäät Katia Darlingista ja karstalevyjä karstamyllystä

Tsädäm sanoi pieni kehrääjä ja kirjoitti blogipostauksen. Nyt on sen verran isompaa projektia puikolla, että pitää näistä keskeneräisyyksistä saada postausta aikaiseksi.. *krhm*

No onneksi Miss Marbli on ollut ahkera ja teki allekirjoittaneelle sormikkaat entisten läpikuluneiden zoofarikynsikkäiden tilalle (joo, mie osaan kuluttaa noita hanskoja ihan satanolla, johtunee koirien nahkahihnoista).

Peruskynsikkäät Katia Darlingista.
Kynsikkäät on tehty ihan normaalisti, paitsi sormien päihin on neulottu noin sentti joustinta 1o/1n. Tuo vähän antaa ehkä ryhtiä noille kynsikkäiden rei'ille ja tuntuu myöskin mukavalta eikä päättelyn kanssa ole riskiä että sormien aukot menee liian tiukalle. Itse tykkäsin ihan älyttömästi tuosta Katian väriraportista, joskin ei ihan pääse oikeuksiinsa näissä kuvissa. Nyt on taas talveksi lisää kynsikkäitä, 2,5mm puikoilla tehtynä ohuesta langasta tietysti. 

Todella omituinen pusakan oikea etukappale, joka
kiertää myös taakse
Oma projekti Chocolate Passion Jacket Katia Aztecasta on edennyt takakappaleen jälkeen jo toiseen etukappaleeseen ja sitä myöten vielä toiseen etukappaleesen. Ei tämäkään mennyt ihan niinkuin Strömsössä, tuli tvääehtyä kolmen silmukan lisäykset väärälle puolelle kun olin neulonut n. 40cm, onneksi sain paikattua lisäämällä silmukoita toiselle puolelle vielä kauluksen kohdalla. Lisäykset ei onneksi haittaa kun ne vaan suurentaa hieman kappaleen kaulusosaa. Lisäksi vaikka kaulusosa on tehty juuri ohjeen mukaisesti, tuntuu että sitä saa vielä jatkaa, mutta katsellaan kun toinenkin kappale on valmis..

Etukappale on joka tapauksessa ollut todella outo neuloa kun se käytännössä alkaa alaselästä, kiertää eteen ja nousee ylös taakse muodostaen myöskin kauluksen. Lyhennetyt kerrokset on tulleet varsin tutuiksi ja tuollainen ohut kaksipuoleinen palmikko alkaa jo jonkun verran tympimään. Mutta ei se vaikea ole ollut, joskin kovin työlään tuntuinen. Lankaa tuohon S-koon etukappaleeseen meni vähän reilu kerä.

Karstamyllystä ulospullahtanutta alpakkaa (harmaa) ja lammasta (valk.)
Lisäksi minulla olisi hirmuinen himo karstata uudella karstamyllyllä, blendailla kuituja ja kehrätä vaikka mitä hienoa. En vaan ole jotenkin saanut inspiraatiota aikaiseksi. No karstamyllystä pullahti kuitenkin ulos nelisen levyä valkoista suomenlammasta ja harmaa alpakka. Harmaa alpakka oli todella roskaista (semmoista pientä roskaa mitä käsin ei saa oikein eroteltua). Saa nähdä vieläkö vetäisin tuon kampojen läpi tai jotain, mutta todella paljon siihen jäi murusta vaikka karstamyllyn ympärys olikin ihan timotein jyvissä ja muussa tuhnussa (vaikka jo nypin villat ennakkoon). Lopputulema: pitää keksiä keino jolla saisi noita siistittyä enemmän ennen karstausta - voi olla mahdoton tehtävä ilman järjetöntä hukkaa. Vinkkejä otetaan vastaan :D

Semmoista tänään ja tällä viikolla. 

2 kommenttia:

  1. Mielenkiinnolla odottelen tota pusakkaa, vaikuttaa mielenkiintoiselta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ootan kans mielenkiinnolla. Nuo etukappaleet on aiheuttanu enemmän ja vähemmän päänvaivaa neuloessa (toinenkin alkais olemaan puolessa välissä), mutta kyllä niitä kun mallailee tuohon takakappaleeseen niin nehän saattaa jopa toimia. Ja varmaa on, että enin palmikonneulomishimo lähtee kyllä tuolla mallilla.

      Poista