perjantai 17. tammikuuta 2014

Tunikan takazibale valamis!

Usean purkamisen ja neulomisen ja purkamisen ja neulomisen ja purkamisen ja neulomisen jälkeen lopulta tunikan takakappale on valmis... Niin ja tosiaan etukappale on jo puikoilla. Olihan tuossa nyt aloittelevalle neulurille jonkin verran tekemistä. Joku 130g taisi mennä lankaa, eli vähän reilu kerällinen. Muutama harmittava sässi siihen jäi, mutta ennen kaikkea näyttäisi olevan värivirhe Novitan Batikissa, joka kyllä kuvassa näkyy pirun hyvin (kolmas täysi musta raita alhaalta päin). Ajattelin kyllä, että tuo saa jäädä takakappaleeseen kun ei se sieltä niin välttämättä käyttäjää häiritse. Katsotaan sitten puranko kun etukappaleen olen saanut valmiiksi. Aluksi kun ei oikein tiennyt että onko tuo värivirhe vai ei, mutta alan pikkuhiljaa tulemaan siihen tulokseen että on se. Rekkuli tulossa Novita, odota vain ;)
Puhelinhuonolaatuinen tunikankuva takakappaleesta.
Mutta muuten ei oikein tässä ihmeempiä olekaan tapahtunut. Koirat odottaa lenkitystä ja harjausta, jonka meinasin tehdä ensi kerralla noilla extra fine karstoilla, kun aika hyvin tuntui soveltuvan koirienkin karstaamiseen. heh. Mitäkähän sitä tästä oppi? No ainakin lukemaan vähän monimutkaisempia ohjeita, joiden itsestäänselvydet piti varmentaa - keneltäkä muultakaan kun äidiltä! Mistä se aikuinen mies nyt muualtakaan kyselee yhtään mitään? Ei tuossa nyt sinänsä mitään ihmeellistä ollut - perus päättelyt, kavennukset ja oikeat ja nurjat. Näillähän sitä taitaa pärjätä tässä hommassa. Tulihan tuota takakappaletta sovitettuakin ja vaikutti vielä tässä vaiheessa siltä, että hyvä siitä tulee.

Mjoh. Kehruun osalta vähän käymisvaihe, en oikein suoraan sanottuna tiedä mitä tässä tekisi. Jotain kolmisäikeistä se on, mutta kun koiran karvaa on vain 70g (speedy) + 70g (camo), karstatopseja harmaata olisi 100g ja ruskeaa semmoinen 60g + valkoista merinoa 60g. Villaa kyllä vielä löytyy raakana ja varmaan voisi ne pestä - ehkä tällä kertaa fairyn sijasta villanpesuaineella. Lisäksi olisi lampurin puhelinnumero, josta voisi ruikutella lisää villaa, mutta ongelmahan on edelleen se, etten tiedä mitä lankaa sitä tekisi. Varmaan ruskeaa kolmisäikeistä tai sitten ihan merinoa. 

Ehdotuksia kehruuprojektista otetaan vastaan, anyone?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti