maanantai 31. maaliskuuta 2014

Projekti: Puro Batikin tuhlaus

Kierrätettyä ja jämää pyöräytettynä koristetyynyksi.

Tuli tehtyä tuossa lopputalvesta Puro Batikia käyttäen tunika, yllättäen muutama kerä oli huonolaatuisia ja ne tuli reklamoitua. Novita lähettikin pari kerää vastaavaa puro batikia takaisin ja tunikasta jäi ongelmaksi muutama ylimääräinen kerä. 

Koska en ikinä ollut mitään järjellistä virkannut, ajattelin että teen näistä jämäkeristä koirille pienen makuupaikan. Isoäidinneliöt oli aiheena, koska ne nyt vaan vaikutti helpoilta virkattavilta. Ja eikun opettelemaan! Kaikkiaan taisin saada jotain 20 lappua ja vielä jäi lankaakin jäljelle vajaa kerä (mihinmiesenlaitan!?!?!). Virkkaaminen itsessään ei tuottanut vaikeuksia millään tasolla - tai sitten malli oli riittävän yksinkertainen että minunkin pää kesti mukana. Ongelmaksi vain muodostui se, että tuossa hommassa lanka on aika lyhyen tuntuista ja meidänkin koiranrunteille peitto olisi jäänyt onnettoman pieneksi. Tai no, olis siihen mahtunu takatassut ja häntä.. ainakin toiselta.

Onneksi ei ole ongelmaa, jota ei insinööri ratkaise! Otin pitkään telakalla olleen Eva Creativen käyttöön (kyllä, semmonen todella halpa ompelukone!). En ole moiseen värkkiin koskenut sitten viime housujen lyhennyksen. Mitään muuta en sillä osaakaan tehdä. Paitsi ommella nappeja. (*Toim. huom. jos ostatte joskus Mil-Tecin reisitaskuhousuja esim. varustelekasta, kannattaa niistä napit ommella uusiksi heti kättelyssä). Itse asiassa nuo Mil-Tecin reisitaskuhousut oli aika iso syy siihen, miksi koko kone ostettiin. 

Lopulta tunti-kaksi Evan kanssa teutaroidessa onnistuin kuitenkin muodostamaan tyynyn vanhasta rispaantuneesta tyynyliinasta ja sisukset se sai nuoremman koiran repimästä koiranpedistä. Lopputuloksena syntyi sitten koristetyyny! Voi että, kyllä se neuvokas insinööri kaikki ongelmat ratkaisee. Nyt on lankaa vähennetty, kierrätetty särkynyt koiranpeti ja kierrätetty vanha tyynyliina! Samalla opittiin kai virkkaamaan ja ompelemaan. 

Tää on vissiin sitä kotoilua (eng. termi  ko. asialle on fiksumpi kun "Homing" on kotoilu ja "Homing missile" on lämpöhakuinen ohjus. Eli miksi, oi miksi ei tämä suomeksi ole vaikka lämpöhakuisuutta. Kotoilu on kyllä kielitoimiston virallinen aivopieru). Tai no, toivotaan että sanana pysyisi vaikka käsityöt/kädentaidot, sekin riittää jo pitkälle.

Troops, carry on!

12 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Eikö! Jämälankakeristä saa näköjään jotain aikaiseksikin.

      Poista
  2. Hyvät värisävyt tossa tyynyssä!.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Novitan Puro Batik, sävy 868. Toimii paremmin tuollaisessa kuin sileässä neuleessa :)

      Poista
  3. Toivotaan, että runtit eivät ryhdy muokkaamaan tyynyä omaan kuosiinsa sopivaksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No siitä ei ole epäilystäkään, etteikö se tänään olis kuolattu ja kuljetettu punkkaan revittäväksi. Camo esittänee vastalauseen itse repimänsä punkan sisältöjen uudelleenkäytölle.

      Poista
  4. Kiva! Kelpaisi mullekin, sopisi itse asiassa mainiosti mun nojatuolin kanssa yhteen.

    Mä muuten luulin että kotoilu on suomennettu termista "down shifting"... Eikös Anu Harkki ollut tämän kotoilun suurlähettiläs aikoinaan. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, että toimii muillekin. Eikun tekemään nojatuolin kaveriksi :)

      Joop, "down shiftingiä" on käytetty synonyymina kotoilulle ja homingille, joten voi olla miunkin tekstissä virhettä näiltä osin. Anu Harkki taitaa edelleen olla kyseisen asian suurlähettiläs *urh*. En vaan käsitä koko kotoilua sanana tai terminä.. Sen sijaan TV1:llä välillä näkyvä Tanskalainen maajussi (Frank Erichsen vai mikä hänen nimensä nyt onkaan) on jo oikeilla linjoilla, kun vaan yrittää tehdä asiat alusta pitäen itse :)

      Poista
    2. Hmm, ehkä nykyään on tarvettä noille termeille, kun ihmiset tuppaa olemaan niin kiireisiä ja stressaantuneita. Harmi sinänsä, vaikka onhan se kai hyvä että sitä relaamista ja itse tekemistä voi opetella sitten edes jotain kautta, vaikka sitten sen Anu Harkin avustuksella. :D

      Poista
    3. Voit olla hyvinkin oikeassa. En pidä kyllä ollenkaan pahana, että ihmiset jotain tekee ja touhuaa.. Varsinkin jos on kyse "perinnetaitojen" elvyttämisestä ja kiireen vähentämisestä. Käsityöt kunniaan :)

      Poista