torstai 24. huhtikuuta 2014

Pieni pitsinnyplääjä

Siinäpä pieni liina :)

Tulipa kerran tympääntyminen neulomiseen. Siitä johtuen tuli sitten duunattua tuollainen "pitsiliina". Malli tuli katsottua kirjasta "Mary Oljen Kauneimmat käsityöt" vuodelta 1976. Ohjettahan kyseisessä kirjassa ei ollut, joten näppituntumalla kuvan perusteella mentiin. Kyseessä on jonkin asteinen perinnemalli, mutta etten kenenkään tekijänoikeuksiin kajoa niin en tässä ohjetta ala kirjoittamaan. Näppärän näköinen siitä tuli joka tapauksessa, vaikkakin vielä voisi vähän silitellä että reunat näyttäisi menevän tasaisesti :D

Lankana oli Anchor Freccia, puikkona 1,5mm. Tavoite ois joskus tehdä vielä pari lisää näitä, lankaa meni vajaa kerä niin toinen olis vielä ainakin odottamassa. Meni opetellessa, mutta kun keksi (kiitos äitee!) että kiepsauttaa langan kierroksen verran pikkurillin ympäri niin sai pikkuisen pitoa tuohon liukkaaseen lankaan. Alkuunsa tein saman nimettömän ympäri, mutta ei se vaan pelittäny niin hyvin.

Mutta tällainen väliaikapostaus. Ja juu, Jenniferistäkin kuului jotain! 5.5.2014 on laskettu aika kun Schachtin tehtailta Jennifer lähtee Coloradosta Suomea kohden ja tästä se 10-14pv tullin muhimista ja Jennifer pääsee kehräämään kiltisti olohuoneen nurkkaan. Jei! Koiristakin alkaa karvaa lähtemään, joten pitäs kohta kehruukuitua taas riittää.

8 kommenttia:

  1. Ny kannattaa olla tarkkana, virkkaukseen sitä vasta koukkuun jääki! Heheh :) Komee liina!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh kiitsa. Niin huomasin, että varsin koukuttavaa hommaa :)

      Poista
  2. Hyvältä näyttää pitsi mustana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, niin tekee. Itse asiassa yllätyin, että tuolla Anchorilla olis ollu aika siistejäkin värejä paikallisessa Anttilassa. Olis voinu joitain räväkkääki kokeilla, mut musta toimii aina!

      Poista
  3. Siitähän tuli tosi kaunis!! Ehdit virkkaamaan varmaankin vielä toisen ennen kuin Jennifer astuu kuvioihin!!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No siitä tuli tekijänsä näköinen *krhm*. Toinen on jo suunnitelmissa, mutta ei vielä koukuille päätyneenä :D

      Poista
  4. Kaunis liina!
    Ei voikkuin ihailla miehen käden jälkeä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitsa! Miusta kans vallan näpäkkä. Joskin käsialassa olis aika paljon parantamisen varaa, mutta eiköhän sen saa vielä tasaantumaan kun riittävästi tekee. Oon tullu siihen tulokseen, että omiin tekosiinsa ei varmaan koskaan ole täysin tyytyväinen :)

      Poista