keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Korkkaus ja ensipuraisu

No niin, menin sitten taas kerran tekemään yhden turhanpäiväisyyden tänne muiden turhanpäiväisyyksien mukaan. On siis jo valmiiksi ruoka/olut/muuta blogia jossa on itselle ylhäällä reseptit ja valmistusohjeet kaikenkarvaiselle käsityötuotannolle (joo, onhan se ruoka aika etäältä käsityötuotannosta, mutta kuitenkin). Laitetaan sitten tämmöinenkin mistä näkee mitä sitä on tullut tehtyä tai sössittyä, että jatkossakin ottaa opiksi.

Tällä kertaa aiheena on kaksi-kolme kuukautta sitten iskenyt kärpänen kehräämisestä. Kyllä, luit oikein. Kehrään lankaa vaikka olenkin insinööri ja sukupuoli tai ikä ei nyt ihan tähän tekemiseen satu kohdalleen jos stereotypioita katsotaan. Idea koko touhuun lähti siitä, että tuota koiran karvaa alkoi kertymään nurkkiin ja siitä piti sitten saada kokeiltua että saako lankaa syntymään. Perheessä on siis kaksi koiraa, jotka ovat vaihtaneet lemmikkiasemansa tuotantoeläimen asemaan. Toinen näistä rähvelöistä on Estrelanvuoristokoira Camo ja toinen valkoinenpaimenkoira Speedy. Kaikki aina kysyvät, että millaisia koiria ne on, niin vastaukseksi saanee riittää että noin 65-70cm korkeita (säkä) ja karvaisia :) Toinen ruskea ja toinen valkoinen, alla vielä kuva näistä räveltäjistä.


Tuotantoeläimet Camo (estrelanvuoristokoira ja Speedy
(valkoinenpaimenkoira). Saa arvata kumpi on kumpi.
Kehruuharrastus lähti liikkeelle karstaamalla koirat pohjavillakarstalla ja keräämällä karvaa. Tällöin ei ollut saatavissa mitään kehruuvälineitä, joten googlettelin miten kehruu onnistuisi helpoiten ja tilasin paikalliselta puusepältä (isäni) värttinän. Värttinä valmistui alta aikayksikön vallan näppärästi sorvilla yhdestä puupalikasta ja näitä sitten onkin sen jälkeen tehty vähän koko suvulle. Kyseinen värttinä on alapainoinen ja koukku siihen tuli meidän keittiön verhokapan koukusta (ja emäntä kiittää...). Kyseisestä värttinästä ja paikallisen puusepän tekemistä rukinrullista on epätarkka kuva blogin taustalla. Ensimmäiset langathan oli älyttömän paksuja ja paksuus vaihteli millistä melkein senttiin - eli aivan kamalaa jälkeä, mutta kyllähän siitä syntyi koetilkku.En osannut vielä tuolloin neuloa joten tuotoksen ensikokeilun suoritti äitini.

Vanhapiika Ristiina. Kirjoitetaan k:lla, mutta lausutaan r:llä.
Nyörit irtaallaan ja lyhtykin pois paikaltaan, mutta muuten kehruukunnossa. 

Muutaman sadan kehruumetrin jälkeen erinäisistä huovutusvilloista tuli vanhempieni kanssa puhetta vanhasta rukista joka on ollut varastossa osina jo vuosikausia. Jälleen kerran paikallinen puuseppä vihmeränä miehenä kävi kaivamassa rukin osat vintiltä ja sai jollain ihmeellä koostettua tästä vielä käyttökelpoisen vempeleen. Nyörit tähän tehtiin langasta jotka on paikallisen puusepän toimesta ommeltu käsin lenkeiksi. Onneksi rukissa oli kaikki oleelliset osat tallessa ja tästä vielä saatiin soiva peli, vaikkakin jonkin verran väljyyttä on havaittavissa... Mutta hei, kyllähän tuollaiset 1900-luvun välineet saakin vähän väljiä jo olla! Että epäonni ei vainoaisi niin rukillehan oli saatava nimi. Lyhyen pohdinnan jälkeen laitos nimettiin Ristiinaksi - kirjoitetaan k:lla, mutta lausutaan r:llä.

Enhän minä kehräämisestä tietänyt tai tiedä edelleenkään mitään, mutta viimeisin lanka alkaa jo muistuttaa sellaista, jota voisi oikeasti käyttää jossain. Joulupukki kun kävi kylässä niin sain useita kiloja suomenlampaan raakavillaa (ihan vain kerinnän jäljiltä), merinotopsia, kammattua- ja harjattua topsia ja karstat. Noilla sitten on synnytetty noin 60% Estrelanvuoristokoiran ja 40% suomenlampaanvillalankaa (kuva alla).

Pesemätön vyyhdin kaltainen viritelmä
vastakehrätystä estrelanvuoristokoiran langasta.
Kyllähän tuo on opetteluttanut. Eli ensinnäkin värttinällä kehrääminen ja kertaaminen, villan esikäsittely (pesu, karstaus, koirankarvan sekaankarstaus), kehräys rukilla, kertaaminen rukilla ja valmiin langan jälkikäsittely. Jotenkin tuntuu että aina kun pääsee yhden pykälän eteenpäin niin siitä aukenee kymmenen uutta opeteltavaa asiaa. Nyt pääosin kehrään siis lyhytvetotekniikalla ja jonkin verran olen kokeillut pitkävetotekniikkaakin mutta sen kanssa en vielä ole ihan sinuiksi päässyt.

Jep, piti tämäkin taito opetella.. Emännälle duunatuista sormikkaista ja piposta
jonkinnäköinen kuva.. Lankana Katia-artist.

Sen lisäksi, että tässä tuo kehrääminen on opeteltu niin pitäähän se lanka saada jotenkin käytettyä... Noh, ratkaisu on ollut se että olen myös opetellut neulomaan.. Viimeisimpinä tekeleinä valmistuikin siis Katia Artist-langasta (Väri 308) sormikkaat ja pipo emännälle. En osaa kovin kaksisesti neuloa ja ensimmäiset aukkopeukalolapaset oli kyllä aivan kamalat. Nimesin ne renkaanvaihtolapasiksi... Tämän jälkeen onkin syntynyt sitten pari kappaletta Cousteau-mallin pipoja (toinen Novitan hahtuvaisesta kehrätystä langasta, toinen Novitan huurre-langasta), lapaset Novitan nostalgiasta, villasukat Seitsemästä veljeksestä, sormikkaat (tai no sormia vaille) seiskasta sekä nuo sormikkaat ja pipo Katia-artistisita. Pipossa on kyllä sävelletty tuo kavennus/malli ihan totaalisesti äiteen tekemän pipon pohjalta.. Mutta kaikkea sitä näköjään oppii :)

Että tämmöistä, kiitos vaan paikalliselle puusepälle rukinrullista, värttinöistä ja itse rukista sekä kärsivälliselle neulonnan ammattilaiselle sinne kotipuoleen kaikista neuvoista. Katsellaan jahka taas tulee tänne jotain kirjoiteltua, mutta onpahan tämäkin blogi nyt korkattu näin lyhykäisyydessään..


6 kommenttia:

  1. Mulla on sama tilanne, koirankarvaa kertyy muovikasseittain aina karvanlähdön aikaan. Viime talvena selvittelinkin, miten siitä sais lankaa tehtyä, mutten vielä tarttunut toimeen... ehkä nyt sun blogin innoittamana uskallan aloittaa värttinän teolla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva jos pystyisi inspiroimaan :) Ei kun värttinä kouraan ja menoksi! Suosittelen kuitenkin jollain muulla kun koiran karvalla aloittamista, sanoi ammattimaisemmat ihmiset mitä vain, monessa koirassa on sen verran lyhyttä kuitua että opetuttaa hieman. Joku Novitan hahtuvainen on semmoinen missä ois pidempää kuitua ja se on helposti saatavilla (jos et jostain kampa/kastakehruutopsia löydä..). Nopeastihan tuon oppii jos vain kärsivällisyys riittää :)

      Poista
  2. Söppänä tuo valkkari, meillä majailee myös yksi tällä hetkellä. Ennen oli kaksi, mutta viivi jouduttiin lopettamaan kesällä rodulle tyypillisten ongelmien vuoksi :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voihan voi Viivin puolesta :( Valkkarit on kyllä omanlaisiaan vipeltäjiä, ainakin tuo kuvan yksilö. Hirrrrvee rehvellys varsinkin näin pakkasella. Speedy käski lähettää hännänheilutukset ja pari tassunkuvaa rotutoverille!

      Poista
    2. Elämä oli vaan liian pelottavaa loppuvaiheessa. Paavo taas ei oo ikinä moksiskaan mistään, hassua millaisia luonne-eroja noillakin on :)

      Poista
    3. Sääli sekä rodulle ja varsinkin omistajille, että näitä tapauksia tuntuisi olevan koko ajan enemmän. Varmasti tiukka paikka. Mutta meilläkin tuo on ollut pennusta pitäen semmonen yliutelias riiviö joka ei hätkähdä mistään. Mutta varsinainen seurakoira se kyllä on, koko ajan kannoilla pallo- ja lumiaddiktioineen, eikä paljon ajattele toimiaan ennen kuin on ne tehnyt. On nimittäin touhujen seurauksina käyty hammaslääkärissä katkenneen poskihampaan takia 3x500km päässä (halpa hammas..) ja tultu kotiin kun herra on päättänyt pentuna maistella hedelmät posliinikupista (oli kämppä vähän veressä kun herra veti naamariin myös posliinisiruja), juostu suolitukoksen seurauksena 30km päässä eläinlääkärissä (ei ole muuten sen jälkeen syönyt sukkia..) ja ja ja... Eli kevyttä ylivilkkautta aivojen käytön kustannuksella. Onhan tuo myös vasta rempatun seinän läpi syönyt pään kokoisen reiän, kun kipsilevy oli niin kivaa revittävää ja listatkin piti irroittaa lähes koko kämpästä :) Toivon, että muilla nuo valkoiset osaa ajatella omaa etuaan edes vähän enemmän! Nykyisin vaan maataan ja purnataan kun ei huomata tai leikitä...

      Poista